juhaniharjunharja

Kaikki blogit puheenaiheesta Sininen tulevaisuus

Hyväksyvätkö vihreät Suomeen sharia-lain?

"Rakkaat toverit," tervehti Touko Aalto vihreiden puoluekokousta. Vihreät on kuin vesimeloni: vihreä pinnalta, mutta punainen sisältä. Vihreiden kansanedustaja Emma Kari haikaileekin punavihreää hallitusta. Siinäpä kauhukuva vastuullisille konservatiiveille.

Omalla tiellä on levollista kulkea

Vuosi sitten 20 kansanedustajaa päätti kahden päivän aikana perustaa uuden eduskuntaryhmän ja lopulta uuden puolueen. Ilman ennakkosuunnitelmaa. Jos ennakkosuunnitelma olisi ollut, niin minä ja usea muu edustaja olisi tehnyt monta asiaa toisin.

Olin mukana operaatiossa. Omalla nimellä ja naamalla, en nimimerkin takana piilossa.

Käsitykseni mukaan suomalaiset haluavat, että poliittiset päättäjät asettavat isänmaan edun oman etunsa edelle. Sen mukaan toimin vuosi sitten ja aion toimia myös jatkossa. Minä voin ottaa riskin, mutta Suomea en aseta koskaan tietoisesti vaaraan.

Siniset opportunistit vauhdissa - Elo ja Terho kunniaa keräämässä

Muiden taistellessa soteuudistuksen rintamalla siniset istuivat kanttiinissa kahvilla odottamassa mihin suuntaan painopiste kääntyy. Kun perustusvaliokunta oli näyttänyt hailakkaa vihreähköä valoa, tulivat Sampo Terho ja Simon Elo hetkessä esiin kertomaan kuinka siniset ja hallitus ovat voittajia - näinhän me aina sanottiin. ;-) On aika koomista, että heti perustuslakivaliokunnan odotettua positiivisemman lausunnon perään molemmat kirjoittavat tänne sinisistä asian suurina voittajina. Olikohan heillä kaksi eri kirjoitusta odottamassa?

Sinisten kannattama sote-uudistus etenee

Hallitus tuotti taas pettymyksen vasemmisto-oppositiolle kun ei kaatunutkaan sosiaali- ja terveydenhuollon eli soten uudistukseen. Perustuslakivaliokunta antoi tänään lausunnossaan selvät ja tiukat rätingit, mutta kyllä ne pystytään hoitamaan. Sinisten ja hallituksen kunto kestää.

Perustuslakivaliokunta on tehnyt hyvää ja perusteellista työtä. Valiokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) on valtionainen. Hän ei ole alkanut räpeltämään ja pelaamaan, vaikka varmasti olisi halutessaan voinut. 

Ka-ka-buu!!

Tästä eduskuntatalon portailla kuvatusta videosta näkee hetkessä sen, mikä erottaa Nukkuvat Liike Nyt:stä tai Sinisestä tulevaisuudesta, puhumattakaan mistä tahansa eduskuntapuolueesta. 

Uudistusmielinen konservatiivipuolue

Ulkoministeri Timo Soini ​(sin.) kirjoitti toukokuun alussa, että konservatismi on tulevaisuutta. Näin on. Sininen tulevaisuus on uudistusmielinen konservatiivipuolue.

Suomessa on vahva konservatiivinen pohjavire. Perhe on suomalaisille tärkein asia. Suurin osa konservatiiveista on maltillisia, joille ei ennen ole ollut Suomessa omaa puoluetta. Konservatismissa ei ole mitään hävettävää. Siniset uskaltavat puolustaa konservatiivia.

Pysäyttäkää painokoneet. Sinisillä on logo!

Mannerlaatat järkkyvät ja taivas repeilee kun Sampo Terho esitti tänään "Sinisen tulevaisuuden" uuden logon
Siniset järjestivät tiedotustilaisuuden jonka aiheena oli "suuri paljastus" puolueen identiteettiin liittyen. 

Uudistusmielinen konservatiivipuolue kuulostaa vähän samanlaiselta kuin "yksityisomistusta kannattavat kommunistit", "isoisän maitohammas" tai "isoisoisoäidin tamppooni".

Kuihtuu kunnes lakkaa olemasta - sininen tulevaisuus?

Olen pannut merkille ihan lähiaikoina täällä Puheenvuorossa muutaman henkilön entisen profiilimerkinnän Sininen tulevaisuus muuttuneen Sitoutumaton-merkinnäksi.  Mistä mahtaa olla kyse, kun ainakin yksi kansanedustaja (myös kuntapäättäjä) ja kuntapäättäjä käyttävät uudenlaista merkintää eli sitoutumaton?  Kuitenkin kummankin kunnan päättäjämerkinnässä lukee (sin).  Vaikuttavat siis kuitenkin PS:stä loikkauksen jälkeen kunnissaan sinisten valtuustoryhmässä.

Mitä yhteistä on Harkimolla, Väyrysellä ja Sinisen tulevaisuuden perustajilla?

"Liike nyt! on suora plagiointi Sinun liikkeestä. Paavo Väyrynen jo kosiskeli heitä Kansalaispuolueen liittoon. Olen hieman odotellut, vaikka asia ei minulle kuulu, koska Hirvimäki kertoo että Hjallis ja Jungner tekivät sen mitä parhaiten osaavat. Kopioivat ajatuksen toiselta ja esittävät sen omana. Erona on että toinen Jokerien ex- johtaja ja Venäläisten liikekumppani, toinen on YLE ex- johtaja."

Hjallis Harkimo uskalsi kääntää uuden lehden

Eduskunnan (Ankkalinnan) tasapaino horjahti pahemman kerran, kun liike-elämän Hannu Hanhi, Hjallis Harkimo rikkoi tabut ja rohkeni loikkaamaan suuresta ja mahtavasta Kokoomuksesta. Lasinen katto romahti ja sirpaleita ryhdyttiin kokoamaan. Kokoamisen aikana lasipalaset paljastivat sen minkä Hannu (Hjallis) Hanhi osoitti. Suomalainen politiikka elää ja vaikuttaa värillisen lasikaton alla, kansa ei näe, eikä heille näytetä mitä katon alla on. Se meni hetkellisesti rikki.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä