juhaniharjunharja

Ulkoministeri Soini tukahduttamassa "Helsingin henkeä"

Neljäkymmentä vuotta sitten Suomen Helsinki oli maailmanpaikkana rauhan ja liennytyksen etujoukossa luomassa maailman valtioiden kesken dialogille uusia mahdollisuuksia ja vastakkainasettelun vähentämistä maailmanrauhan vakiinnuttamiseksi. Tässä poliittisessa työssä keskeisessä asemassa oli silloinen presidenttimme Urho Kaleva Kekkonen. Toki kuta kuinkin kaikki tuolloin eduskunnassa edustettuina olevat puolueetkin toimivat tämän "Helsingin hengen" nostattamiseksi.

Mutta mitä nyt näinä päivinä tekeekään porvarihallituksemme ja erityisesti tämän sss-koalition ulkoministeri? Timo Soini on kaikesta päätellen jääräpäisellä ja lapsellisen rehvakkaalla tavallaan tekemässä Suomesta ja Helsingistä ETYKin mitätöijän, "Helsingin hengen" tukahduttajan, on valmis toimimaan maailman tuomarina ja pyövelinä erityisesti yhtä ETYK-valtiota vastaan! Mutta juuri Etyj:nhän pitäisi voida toimia maailmanrauhan puolesta tarjoamalla kaikille järjestön valtioille tasavertaiset mahdollisuudet dialogiin ja vastakkainasettelujen hälventämiseen myös eri kokousten puitteissa.

Mutta ei niin ei: Suomen hallituksen nykyiselle ulkoministerille tämä ei näytä kerta kaikiaan sopivan! Suomi ei hyväksykään Venäjää tasavertaisena ja täysivaltaisena jäsenenä Helsinkiin! Vallan täyteisyydessään Timo Soini unohtaa samalla ministerivalansa toimia nimen omaan oman kansakuntansa edun mukaisesti ja syöksee maamme ylimielisen seikkailupolitiikan syövereihin. Samalla tämä ministerinplanttu näyttää pilaavan viimeisetkin mahdollisuudet Suomen ja Venäjän kesken toimia naapuriystävyyden ja luottamuksen hengessä. 

Ainoa mahdolllisuus korjata osaamattoman ulkoministerin tekemä vahinko on se, että ministeri Soini katsoo itseään syvälle peiliin ja siirtyy ministerintehtävästä rivikansanedustajaksi. Koska on ilmeistä, että tämä porvarihallitus kuitenkin jatkaa, niin vähiten vahinkoa se saa aikaan ottamalla Paavo Väyrysen riveihinsä ulkoministeriksi korjaamaan Soinin jo tekemät vahingot ja typeryydet.

Ehkä sitten tuo Etyj-kokouskin voidaan myöhemmin perustellusti pitää todellisen "Helsingin hengen" merkeissä.

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Tietenkin voidaan kysyä toimiko Venäjä Krimillä Helsingin hengen mukaisesti, mutta jätetään kysymättä.

Itse ehdotuksesi on hyvä, mutta vaihtaisin tuon Väyrysen Paavon Paavo Arhinmäkeen. Muistamme kuinka hienosti Arhinmäki hoiti vastuunsa erittäin vaikeassa ministerin toimessaan. Se on peräti harvinaista Suomessa.

Arhinmäki hoitaisi käden käänteessä tämänkin Timo Soinille ylipääsemättömän vaikeaksi muodostuneen tilanteen ja mikä kaikkein tärkeintä Arhinmäki osaa aina toimia Suomen perimmäisten etujen mukaisesti.

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

Niin se on tämäkin Persujen vika.

Käyttäjän PekkaKeskinen kuva
Pekka Keskinen

Varsinkin, kun Venäjä on viime aikoina toiminut varsinaisena rauhan lähettiläänä ja "Helsingin hengen" nostattajana. Villi veikkaus on, että Soini on kysynyt muiden mielipidettä miten toimia ja on sitten ollut sen mukaan rähmällään. Mutta tästä huolimatta ihan oikea ratkaisu. Jos Venäjä toimii miten toimii, niin sen on annettava ymmärtää, että sitä ei hyväksytä. Vielä on syytä huomata, että Venäjän osallistumista kokoukseen ei ole estetty. Pakotelistalla olevat henkilöt eivät vain pääse osallistumaan. Sillä, että Venäjä asettaa delegaatioon henkilöitä, jotka ovat pakotelistalla, pyrkii Venäjä ensinnäkin kokeilemaan "rivien" kestävyyttä ja toisaalta tekemään sisäpolitiikkaa ja osoittamaan Venäjän "vapaalle kansalle", kuinka Suomi on mukana USA:n salajuonessa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Venäjä on ollut sataprosenttisen tietoinen ketkä henkilöt ovat osana pakotteita asetettu matkustuskieltoon EU-maissa. Se on itse halunnut tuhota Helsingin henkeä valitsemalla tahallaan mukaan sellaisia henkilöitä. Sen lisäksi, että se on tuhonnut Helsingin henkeä jo paljon aiemmin aloittamalla sotatoimet Ukrainassa ja vallatessaan itsenäisen maan alueita.

Eikös ne matkustuskiellot osana pakotteita ole annettu juuri siksi, että niillä tehdään tuntuvaa "jäynää" Venäjälle? Monet ovat olleet sitä mieltä, että pakotteet ovat olleet yhtä tyhjän kanssa ja nyt, kun käy ilmi, että ainakin jotkin niistä merkitsevät konkreettisia ongelmia osallistua kansainväliseen yhteistyöhön, niin sitten astuukin esiin suuri määrä ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, ettei niitä pitäisi noudattaa.

Juuri tällaisia tilanteita vartenhan ne pakotteet on tehty. Ei pienellä turistireissulla Suomeen tai johonkin muuhun EU-maahan olisi juurikaan merkitystä ollut. Ja Suomi on jo paljon aiemmin ilmoittanut sitoutuvansa noudattamaan EU:n pakotteita. Suomi olisi pettänyt porukkansa, jos se ei olisi nyt näin menetellyt.

Käsittämätöntä taivastelua.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Ei ETYK:iä voida mitätöidä, liian myöhäistä. Itäeurooppahan vapautui maa kerrallaan ja neuvostoliittolaisille tapahtui kardinaalimunaus, eivät ymmärtäneet mihin asiakirjaan panivat pätevät allekirjoituksensa. Prosessi hajoitti lopulta itse perkeleenkin ja vähän aikaa näkyi valoa tunnelin päässä Venäjän lähentyessä Eurooppaa. Kauppa ja kanssakäyminen sujui ja kaikki näytti hyvältä. Kukaan Euroopassa ei harkinnut hyökkäystä Venäjää vastaan vaan kauppakävi kaiken edellä, investoitiin Venäjälle, jopa vähäväkiset suomalaiset.
Sitten jonkun piti vallata Krim ja pala perseaukista Ukrainaa, jessus mitä logiikkaa!!! Venäjä pyyhki Helsingin hengellä perseensä ja kikkareita jäi kiinni silti. Duuman puhemies Naryskin narisee demokratiasta ja parlamentarismista, mistähän lienee kuullut moiset termit, Hikipediasta?
Ydinvoimalan tulo idästä on kommunisteille tabu (Arhinmäki) desanteista ei niin väliä. Linja hukassa VL?

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Venäjä teki sen tahallaan,,eli nimesi valtuuskuntaansa mahdollisimman monta pakotelistalla olijaa,duumassa olisi ollut myös niitä jotka eivät ole matkustuskiellossa,,,selvä painostusyritys suomea ja eu;ta kohtaan-onneksi Soini piti päänsä !

Toimituksen poiminnat