juhaniharjunharja

Nykyihmisen luomat valtauskonnot ja niiden jumaluusolennot

Tilastoa uskonnoista ja uskonnottomuuksista v. 2012


kristittyjä                                                          2325 milj.                33 %
muslimeja                                                         1583 milj.                22 %
hinduja                                                               969 milj.                14 %
uskonnottomia                                                    661 milj.                  9 %
buddhalaisia                                                       473 milj.                  7 %
kiinalaisperäisten  uskomusten kannattajia          467 milj.                  7 %
kansanuskontojen kannattajia                             264 milj.                  4 %
ateisteja                                                            136 milj.                   2 %
uusien uskontojen kannattajia                              63 milj.                   1 %
sikhejä                                                                24 milj.                   0 %
juutalaisia                                                           15 milj.                   0 %
muita                                                                  72 milj.                   1 %

Lähde: http://www.ekumenia.fi/data/liitteet/grafiikka_pdf.pdf 

 

Uskottavasti ko. lähteen tilastotiedot pitävät suuruusluokiltaan paikkansa. Jo tuosta luettelosta nähdään, miten nykyihmisen nykyaikaankin näyttää kuuluvan luokiteltavissa olevia uskomususkontoja, joita homo sapiens on historinsa aikana luonut jumalineen ja muine mielikuvitusolentoineen.

Ihmiset (Homo) on isojen ihmisapinoiden (Hominidae) heimoon kuuluva nisäkässuku, joka sisältää modernit ihmiset ja niiden läheiset sukulaislajit. Suvun on arvioitu olevan 1,5–2,5 miljoonaa vuotta vanha. Kaikki muut suvun lajit ja alalajit paitsi ihminen (Homo sapiens) ja sen nimialalaji Homo sapiens sapiens ovat kuolleet sukupuuttoon. (lähde: Wikipedia). Tässä kirjoituksessani koetan käsitellä vain viimeksi mainitun ihmisen nimilajin uskomususkontoja.

Aloitan tilaston mukaisessa suuruusjärjestyksessä

1. Kristinusko on monoteistinen eli yksijumalainen uskonto ja kannattajamäärältään maailman suurin uskonto. Sen kannattajia on tämän päivän maailmassa 2,3 miljardia, mikä on noin kolmasosa maailman väestöstä. Se kuuluu abrahamilaisiin uskontoihin ja on syntynyt juutalaisuuden sisällä.

Kristinuskoon kuuluu usko kolminaisuusoppiin eli yhden Jumalan kolmeen persoonaan, jotka ovat Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kristinuskon mukaan tämän kolminaisuuden osatekijä poika, Jumalan ainoa poika Jeesus, on yhtä aikaa ja kokonaan sekä täysin Jumala että täysin ihminen (Wikipedia). Tässä uskonnossa on selkeästi jäännettä polyteistisistä uskonnoista tuon  kolminaisuusopin kautta.

2. Muslimit:  slam (arab. الإسلام‎, al-islām 'alistuminen'; vanha virheelline nimitys muhamettilaisuus) on monoteistinen abrahamilainen uskonto. Se on maailman toiseksi suurin ja nopeimmin kasvava uskonto. Islam sai alkunsa Arabian niemimaalla profeetta Muhammadin ilmestyksien pohjalta vuonna 610. Vain joka viides islamia tunnustava eli muslimi on etniseltä taustaltaan arabi. Islaminuskoisten lukumääräksi arvioidaan 1,6 miljardia ihmistä.

Islam tarkoittaa kirjaimellisesti alistumista (Jumalalle). Islamissa, kuten juutalaisuudessa, uskonnollisella lailla (šaria) on keskeinen merkitys.

Islamilainen maailma ulottuu Afrikan länsirannikolta Indonesiaan ja Keski-Aasiasta Saharan eteläpuolelle. Muslimeista vain joka viides puhuu arabiaa äidinkielenään. Silti arabiankielinen maailma on säilyttänyt henkisen johtoaseman islamin tulkinnassa – poikkeuksena šiialainen Iran. Lukumääräisesti mitaten eniten muslimeita on Indonesiassa. (Wikipedia). Islam perustuu monilta osin samoille periaatteille kuin juutalaisuus sekä kristinusko. Islam näkee juutalaisuuden ja kristinuskon "kirjan uskontoina", jotka on johdettu profeettojen opetuksista. Islam oli jo syntymästään asti valtiollinen uskonto.

Islamiin kuuluu kuusi perususkomusta:

  1. Usko Jumalaan
  2. Usko enkeleihin
  3. Usko Jumalan lähettämiin kirjoihin
  4. Usko profeettoihin ja sanansaattajiin
  5. Usko tuomionpäivään ja ylösnousemukseen
  6. Usko kohtaloon

Tässäkin uskonnossa on polyteistisen uskomuksen piirteitä enkeleiden, profeettojen ja muiden sanansaattajien muodossa, kuten on kristinuskossakin, ovathan tämänkin uskomususkonnon juuret abrahamilaisuudessa.

3. Hindut: Hindulaisuus (सनातन धर्म, Sanātana Dharma, ikuinen oppi) on Intiasta peräisin oleva hyvin moninainen ryhmä uskontoja ja suuntauksia. Hindulaisuutta pidetään maailman vanhimpana uskontona. Hindulaisuuteen sisältyy laaja kirjo erilaisia oppijärjestelmiä, suuntauksia ja filosofioita, jotka poikkeavat toisistaan merkittävästi noudattaen erilaisia rituaaleja ja kirjoituksia. Sen alkuperä on muinaisessa, vähintään 2000 vuotta eaa. kukoistaneessa veda-kulttuurissa. Hindulaisuus on maailman kolmanneksi laajin uskonto. Sillä on kannattajia 1,05 miljardia, joista suurin osa (noin 890 miljoonaa) asuu Intiassa. Suomessa kannattajia on noin 1500. Aasiassa kaikista uskontojen harjoittajista 21 prosenttia kuuluu hindulaisuuteen. (Wikipedia)

Hindulaisuudessa on lukematon määrä persoonallisia jumalia, jotka kaikki ilmentävät persoonattoman voimalähteen, brahmanin eri aspekteja. Brahman on lopullinen, yliaistillinen, kaikkialla läsnä oleva, absoluuttinen ja ääretön olemus, kaiken koskaan olleen, vaikkapa ainiaan olevan tai koskaan tulevan summa. Brahman ei ole jumala monoteistisessä mielessä, sillä sitä ei voi kuvata millään olevan tai ei-olevan määritelmillä - se on kaikkien määritelmien tuolla puolen. Näin ollen sitä ei voi myöskään palvoa. Aihetta käsitellään laajasti Vedanta-filosofiassa, joka on eräs hindufilosofian lukuisista osista.

Nykyisessä hindulaisuudessa peruspilarina on kolmiyhteinen jumala (trimūrti): Brahma on luojajumala (poiketen kosmisesta tietoisuudesta Brahmanista). Brahmaa ei nykyisellään juurikaan palvota, Vishnu on rakkauden ja elämän ylläpitäjä ja Shiva on hävittäjä, mutta samalla uudelleenluova jumala. Näillä kolmella pääjumalalla kaikilla on puoliso, shakti.

Eräät hindulaisuuden kannattajat ovat monisteja. Monistisen näkemyksen mukaan mieli ja aine ovat yhtä. Monistit näkevät yhden jumalan lukemattomina ilmentyminä, jonka ei-hindut sekoittavat helposti polyteismiin. Monistisen näkemyksen mukaan on olemassa vain yksi ykseys, jonka ilmentymiä muut jumaluudet ovat - samalla tavoin kuin eri värit ovat prisman hajottaman valonsäteen eri ilmentymiä. Monet uskovat, että persoonalliset jumalat voivat johdattaa palvojansa lähemmäksi mokšaa, jälleensyntymien ketjusta vapautumista.

On ilmeistä, että hindulaisuuskin on vaikuttanut omalta osaltaan kristinuskon ja islamilaisuuden sisältöihin: onhan uskonto luokiteltu maailman vanhimmaksi elossa olevaksi uskomususkonnoksi.

4. Buddhalaiset:

Buddhalaisuus on Siddhartha Gautaman opetuksiin perustuva oppi ja uskonto. Buddhalaisuus syntyi Magadhassa (nyk. osa Intiaa) 500-luvulla eaa. Sen perustaja on yleensä historiallisena henkilönä pidetty prinssi Siddhartha Gautama, josta myöhemmin tuli Buddha eli valaistunut. Buddha itse opetti olevansa tavallinen ihminen, ei jumala tai profeetta.

Buddha opetti jälleensyntymistä kuoleman jälkeen. Tämä jälleensyntyminen ei tarkoita samaa kuin hindulaisten sielunvaellus, jossa yksilön sielu siirtyy seuraavaan olomuotoon, sillä buddhalaisen Anatta-periaatteen mukaan ei mitään sielua tai itseä lopullisessa katsannossa ole. Sen sijaan jälleensyntyminen merkitsee tiedostamistapahtuman jatkumista kuoleman jälkeen syyn ja seurauksen eli karman lain mukaisesti. Elämänsä aikana jokainen tekee moraalisia päätöksiä, jotka tuottavat suotuisaa ja epäsuotuisaa karmaa. Karma vaikuttaa yleiseen elämänlaatuun tässä ja seuraavissa elämissä: paljon epäsuotuisaa karmaa tehnyt henkilö - esimerkiksi murhaaja - kärsii sen takia tässä elämässä ja syntyy myös tulevassa elämässään joksikin paljon kärsimystä kokevaksi eliöksi, kuten hyttyseksi. Vaikka suotuisa karma ja jalot toimet takaavat maallisenkin menestyksen, buddhalaisuudessa niiden päätarkoituksena on tukea pyrkimystä valaistumiseen eli nirvanaan, joka kuvataan kaiken kärsimyksen ja jälleensyntymisen lopuksi, elämänkierrosta eli samsarasta vapautumiseksi. Valaistumispyrkimystä tukee myös suotuisa jälleensyntymä: esimerkiksi ihmiseksi syntyminen on erittäin harvinaista ja suuri onni, koska päinvastoin kuin eläimillä, ihmisillä on mahdollisuus ymmärtää valaistumisen tavoittelun tärkeys ja viedä itseään omalla toiminnallaan kohti nirvanaa. Tämän vuoksi usein painotetaankin, että ihmisen tulisi käyttää hyväkseen tämän elämän tarjoama mahdollisuus pyrkimällä valaistumiseen. (Wikipedia)

Buddhalaisuudessa on lukuisia suuntauksia ja koulukuntia, pääsuuntauksia on kolme:

Buddhalaisuuden neljä jaloa totuutta ovat:

  1. Totuus kärsimyksestä (dukkha) Elämässä on kärsimystä, Buddhalaisuudessa käytetään usein sanaa kärsimys Buddhan käyttämän sanan dukkha käännöksenä. Dukkhan merkitys on kuitenkin kärsimystä paljon laajempi: se viittaa kaikenlaisiin kielteisiin tunteisiin yleisestä tyhjyyden tai epätyydyttävyyden tunteesta fyysiseen tai henkiseen tuskaan. Buddha ei siis väittänyt koko elämää kärsimykseksi. Dukkha voidaan kääntää esimerkiksi epätäydelliseksi, epätyydyttäväksi, pysymättömäksi tai turhauttavaksi. Kaikki asiat, onnellisetkin, ovat dukkhaa, koska ne ovat pysymättömiä eivätkä voi tuoda pysyvää onnea.
  2. Totuus kärsimyksen syystä (samudaya) Kärsimyksen syynä on itsekäs halu ja tarrautuminen (tanha, janoaminen). Ihminen janoaa koko ajan itselleen tavaroita ja asioita, eikä koskaan voi olla tyytyväinen. Janoa on kolmenlaista: aistinautintojen jano, olemattomuuden jano ja ikuisen olemassaolon jano. Perimmäinen syy kärsimykselle on tietämättömyys, josta jano ja viha syntyvät.
  3. Totuus kärsimyksen lakkaamisesta (nirodha) Kärsimys lakkaa, kun janoaminen ja sen perussyy, tietämättömyys, lakkaavat.
  4. Totuus kärsimyksen lakkaamiseen johtavasta tiestä (magga) Kärsimyksen loppuun johtaa jalo kahdeksanosainen polku.

Tämä uskonto ei näytä sisältävän lainkaan jumalaa tai jumalolennoksi kuvattua mielikuvitusolentoa, joten tässä erityisessä mielessä se poikkeaa edellä mainituista uskomususkonnoista ja on pikemminkin luokiteltavissa uskonnollisuuden ohessa filosofispohjaisiin näkemyksiin.

5. Kiinalaisperäiset uskonnot: Taolaisuus, konfutselaisuus, buddhalaisuus.

Taolaisuus (pinyin: Dàojiào) on kiinalainen filosofia ja samanniminen uskonto. Muun muassa taijin ajattelutapa pohjautuu taolaisuuteen, samoin osin zen. Tärkeimmät ajattelijat olivat Laozi ja Zhuangzi.

Taolaisuutta pidetään yhtenä Kiinan kolmesta suuresta opista konfutselaisuuden ja buddhalaisuuden rinnalla. Konfutselaisuudesta poiketen taolaisuus suosi filosofista moniarvoisuutta, yksilökeskeisyyttä sekä luonnonmystiikkaa. Aatteet kuitenkin vain osittain kilpailivat keskenään ja osittain keskittyivät eri elämänaloihin toisiaan täydentäen.

Taolaisuuden perustajaksi filosofiana 500-luvulla eaa. väitetään Laozia. Toisin kuin usein väitetään, taolaisuus melko todennäköisesti ei kuitenkaan ole Laozin (老子, pinyin: Lăozĭ; Wade-Giles: Laotse) perustama oppirakennelma, mutta ilmeistä on, että se on täysin kiinalaisperäinen oppi.

Taolainen ajattelu on luultavasti syntynyt tuhansia vuosia ennen ajanlaskun alkua. Taolaisen ajattelun tunnetuimmat nimet ovat Laozi, Zhuangzi ja Liezi. Taolainen uskonto syntyi noin vuosien 1–300 välillä, kun kuolemattomuuden tavoittelu, taolainen ajattelu ja šamanismi vähitellen sekoittuivat toisiinsa. Ensimmäiset näiden yhdentäjät olivat ”taivaallinen mestari” Zhang Daoling Sichuanissa ja Keltaiset turbaanit -kapinaliike Pohjois-Kiinassa.

Myöhemmin Kiinassa taolaisuus on muuntunut myös kansanuskonnoksi, johon on liitetty monien erilaisten jumalien palvontaa, mutta yhä tavoitellaan myös ikuista elämää. Filosofinen taolaisuus ja kansanuskonto eroavat toisistaan merkittävästi.

Dao (Wade-Giles: tao) tarkoittaa tietä ja saa aikaan sopusoinnun, joka ei kuitenkaan ole vakaa tila, vaan alati yinin ja yangin vuorovaikutuksessa muuttuva tila. Yīn (perinteinen: 陰; yksinkertaistettu: 阴; kuu) edustaa olemassaolon naisellisia piirteitä ja yáng (perinteinen: 陽; yksinkertaistettu: 阳; aurinko) miehisiä. Ne koostuvat qi'stä (Wade-Giles: chi), joka puolestaan nousee daosta. Yinyang -ajattelun perusteos on Yijing (entinen I-ching) eli Muutosten kirja, jonka sanotaan sisältävän myös taolaisuuden alkuperän. Sitä käyttävät taolaisten ohella muun muassa kungfutselaiset.

Taolaisuuden länsimaissa tunnetuin perusteos on Laozin Daodejing (perinteinen: 道德經; yksinkertaistettu: 道德经; pinyin: Dàodéjīng; dào: tie, dé: hyve, jīng: klassikko, tavallista kirjaa arvokkaampi teos). Kirja kuvaa daoa, jota ei oikeastaan voi sanoin kuvailla ja ohjaa toimimaan sopusoinnussa daon kanssa. Wúwèi on keskeinen käsite daossa: se merkitsee teotonta toimintaa. Esimerkiksi wuweistä asetetaan vesi, joka on passiivinen, mutta levittäytyy kaikkialle ja ajan kuluessa hioo sileäksi kovimmankin kiven. Tällaiseksi dao'akin kuvataan, vaikkakin luonnollisesti taolaisten mukaan dao, jota voitaisiin kuvata, ei olisi ”oikea dao”. Toinen keskeinen käsite on ”veistämätön puu”, joka tarkoittaa lähinnä alkutilaa, yksinkertaisuutta.

Zhuangzi myös ylistää ”mystistä” uppoutumista toimintaan, esimerkiksi työnsä tai "tiensä" täydelliseen suorittamiseen, oli kyse sitten luutunsoittajan, teurastajan tai loogikon työstä. Uppoutuminen tuottaa luonnollisen yhteyden omaan taohon. Tämä piirre yhdistää taolaisuutta ja siitä vaikutteita saanutta buddhalaisen filosofian haaraa, zeniä

Taolainen wu-wci-oppi on olennaisesti ”jätä rauhaan”. Laozin mukaan paras tapa hallita on olla hallitsematta. Tästä muistetaan hänen sanansa: "Hallitse suurta maata kuin paistaisit pientä kalaa" ja "Mitä enemmän kieltoja, sitä köyhemmiksi ihmiset tulevat." (Daodejing).

Zhuangzin teksti osoitti, ettei ole taota perimmäisempiä auktoriteetteja, ja päätyi relativismin kautta skeptismiin, suvaitsevaisuuteen ja politiikanvastaisuuteen. Myöhemmin taolaisuus on täten yhdistetty liberalismiin, laissez-faire-hallintoon ja individuaalianarkismiin. Zhuangzin moniarvoisuus sopii heikosti yhteen Kiinassa perinteisen poliittisen auktoriteetin kanssa.Kilpailevat koulukunnat, konfutselaisuus ja mohismi, olivat erimielisiä siitä, mitä taota pitäisi seurata, mutta yksimielisiä siitä, että koko yhteiskunnan pitäisi seurata yhtä ja samaa taota.Zhuangzi vastusti tätä: ihmiset voivat toimia eri tavoin, mikään ei vaadi yhdenkään sellaisen taon sortamista, joka toimii jostain näkökulmasta.

Zhuangzi kehottaa avoimuuteen taon erilaisia ääniä, näkemyksiä kohtaan. Hän esittää usein ennemmin retorisia kysymyksiä kuin autoritatiivisia johtopäätöksiä.

Tässäkään uskonnossa ei näytä olevan jumalaa sinänsä, vaan enemmänkin uskonto on uskomusfilosofiaa hiukan buddhalaisuuden tavoin.

6. Kansanuskonnot: Kansanusko tarkoittaa kansanperinteessä ilmeneviä käsityksiä yliluonnollisesta: taiat, enteet, tarinat, legendat ja muut vastaavat.

Kansanuskoja

Kansanuskoon liittyviä aiheita

Polyteismi eli monijumalisuus on uskonnollinen käsitys, jonka mukaan on olemassa useita jumalia. Monijumalisissa uskonnoissa palvotaan useita eri jumalia. Nämä jumalat ovat henkilöllisiä olentoja, joilla on usein toisistaan poikkeavia luonteenpiirteitä. Jumalilla saattaa olla arvojärjestys ja heillä voi olla eri tehtäviä.

Niin sanotuista suurista maailmanuskonnoista hindulaisuutta pidetään monijumalisena uskontona. Siihen sanotaan kuuluvan useita kymmeniä miljoonia jumalia. Niin ikään muun muassa Egyptin, Kreikan ja Rooman uskonnot olivat monijumalisia. Erilaiset kansanuskonnot (kuten suomalainen muinaisusko) ovat usein monijumalisia.

Monet luonnonuskonnot voivat olla polyteistisia, panteistisia tai animistisia. (Wikipedia)

On varsin uskottavaa, että nykyisten maailmanuskonttojen perusta rakentuu tavalla tai toisella kansanuskontojen alkumuotoihin eli uskontojen synty on ihmisessä itsessään, eikä jossain ihmisen ulkopuolisessa "jumaluudessa", vaikka suurimissa uskomususkonnoissa (erityisesti kolme suurinta) tällainen todistamaton hypoteesi toista väittääkin.

7. Juutalaiset: Otan juutalaisuuden vielä esiin yhtenä valtauskontona, vaikka sen kannattajia onkin vain noin 15 miljoonaa. Mutta tuon uskonnon vaikutus erityisesti kristinuskoon ja islamilaisuuteen on ollut perustavanlaatuista.

Juutalaisuus on juutalaisten uskonto ja kulttuuri. Se on yksi maailman ensimmäisistä monoteistisista uskonnoista, ja yksi vanhimmista nykyaikana harjoitetuista uskomususkonnoista. Kristinusko ja islam ovat syntyneet juutalaisuuden pohjalta.

Rabbiinisen lain mukaan juutalaisuus on Israelin kansan uskonnollinen yhteisö. Perimätiedon mukaan ensimmäinen juutalainen oli Kaldean (nykyinen Irak) Ur'issa syntynyt Abraham, joka sai Jumalalta käskyn muuttaa kotimaastaan Kanaanin maahan (nykyisen Israelin alue). Juutalaisuuden alkuperäiset ja tähän päivään asti periytyvät erityispiirteet ovat usko yhteen Jumalaan sekä miespuolisten jäsenten ympärileikkaus 8. päivänä syntymästä. Talmudin mukaan juutalainen on jokainen juutalaisesta äidistä syntynyt tai juutalaisuuteen kääntynyt ja seurakuntaan liittynyt henkilö. Talmudin mukaan koko ihmiskuntaa sitoo Nooan liitto ja se on Israelin liiton edelläkävijä. (Wikipedia)

Juutalaisen uskon pääkohtiin kuuluu oppi messiaasta, joka tulee aikojen lopulla päättämään Israelin kansan diasporan ja tuomaan ikuisen maailmanrauhan sekä oikeuden. Länsimaisen ajanlaskun alun aikoihin messiasodotus oli hyvin voimakasta ja messiasehdokkaita oli useita. Näihin aikoihin juutalaisuudesta erosi lahko, joka uskoi Jeesus Nasaretilaisen olevan messias. Myöhemmin tästä lahkosta muodostui kristinusko. Kristillisen messiastulkinnan tunnustavat myös niin kutsutut messiaaniset juutalaiset, jotka perinteisen juutalaisuuden mukaan muodostavat oman Israelin kansaan kuulumattoman ryhmänsä.

Kristinusko ja islam ovat kehittyneet juutalaisuudesta, ja ne luokitellaan abrahamilaisiksi uskonnoiksi.

Historiantutkijat määrittelevät juutalaisuuden erottuneen muista Lähi-idän uskonnoista 600-luvulta eaa. alkaen. Sitä ennen kautta Lähi-idän palvottiin samantyyppisin menoin useita keskenään sukulaisuussuhteissa olevia jumalia, joiden nimet saattoivat vaihdella paikasta toiseen. Ylijumala tunnettiin nimillä Anu, Assur, Marduk, Ēl ja Baalsamem. Muilla jumalilla oli omat tehtävänsä, ja ihmiset kääntyivät tarpeen tullen eri jumalan puoleen. Ehdottomaan auktoriteettiasemaan asetettuja pyhiä kirjoja ei ollut. Israelin ja Juudan kuningaskunnissa oli oma pääjumalansa Jahve, jolle kuningas Salomo oli rakennuttanut temppelin Juudan pääkaupunkiin Jerusalemiin. Kuningaskunnissa oli kuitenkin muidenkin jumalien kuin Jahven kultteja: tärkeä ja yleisesti palvottu oli etenkin naispuolinen Asera, ylijumala Elin puoliso. Monoteismia ei vielä tunnettu, vaan oman kansallisjumalan kultti oli henoteistinen, yhtä jumaluutta suosiva.

Muutos henoteismista monolatrian kautta monoteismiin tapahtui Israelissa ja Juudassa hitaasti 600-luvulta eaa. lähtien. Jahven palvonta ainoana jumalana sai alkunsa Juudan kuninkaan Josian aikana 620-luvulla eaa. alkunsa saaneesta deuteronomistisesta liikkeestä. Vuonna 586 eaa. tapahtunut Jerusalemin tuho ja sitä seurannut Babylonin pakkosiirtolaisuuden alku merkitsivät suurta mullistusta Juudan yläluokalle ja oppineistolle, minkä seurauksena tarve sitoutua yhteen jumalaan voimistui. Jahven vanha kultti oli raunioina ja Jahven lait oli korvattu babylonialaisilla laeilla. Pakkosiirtolaisuuden päätyttyä 500-luvun eaa. lopulla Jerusalemiin rakennettiin toinen temppeli, jonka myötä myös uskonto samalla uudistui. Temppeliin ja vanhaan uhrikulttiin otettiin etäisyyttä: uskonto rakennettiin toimimaan kokonaan ilman temppeliä, ja Mooseksen laki korvasi sen. Uskonnosta tulikin näin selkeästi lakiuskonto. Uskonnon uudistamisen tärkeimpiä hahmoja olivat etenkin kirjanoppineet kuten Esra, sekä Nehemia. Maata kohdanneen katastrofin syyksi laitettiin muiden jumalien kuin Jahven palvonta. Uskonnon uudistuksessa oli myös jatkuvuutta: vanhan uskonnon yhteisöllisiä ja kultillisia funktioita tulkittiin uudelleen ja sovellettiin uusiin oloihin. Uudistusten juurtuminen kansaan tapahtui hitaasti seuraavien vuosisatojen aikana, ja täydessä mielessä monoteistinen juutalaisuus oli syntynyt vasta hellenistisenä aikana. Tooran teksti sai lopullisen muotonsa aikaisintaan 300-luvulla eaa.

Juutalaiset jaetaan kahteen ryhmään, aškenasijuutalaisiin ja sefardijuutalaisiin. Aškenasijuutalaisuus syntyi Saksassa ja Pohjois-Ranskassa ja levisi sieltä Itä-Eurooppaan ja Pohjois-Eurooppaan. Sefardijuutalalaisuus syntyi Iberian niemimaalla ja levisi sieltä karkotuksen myötä 1400-luvun lopulla muualle Välimeren seudulle ja Hollantiin

Raamatun esikuvan mukaisesti maailman kaikki synagogat on suunnattu kohti Jerusalemia ja juutalainen siis suuntaa myös yksityisen rukouksensa samaan suuntaan. Tooran määrittelemien päivittäisten uhrien sijaan juutalainen rukoilee kolme kertaa päivässä:

On merkille pantavaa, että islamilaisuudessa nämä rukoilemisen riititkin ovat vastaavia.

Toisaalta on ikävällä tavalla merkille pantavaa, että kolme suurinta (abrahamilaista) uskontoa näyttäisivät olevan myös kolme aggressiivisinta uskomususkontoa - ainakin toisiaan kohtaan. Oikeauskoisuuden kannattajien taistelu vääräuskoisia vastaan on saanut kovin sotaisan luonteen. Eikä tästä näytä päästävän edes nyky aikana eroon!

Viaton

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän juhaniharjunharja kuva
Juhani Harjunharja

Kiitos Erkki Latvala kommentistasi. Lahkolaisuuden olemus on kuin kauneus: se on katsojan silmissä ja katoavaista...

Käyttäjän kuoppari kuva
Ari Kuoppa-aho

Hieman tilastossa ihmetyttää uskonnottomien ja ateistien erittely, mikähän siinä on ollut perusteena?

Käyttäjän juhaniharjunharja kuva
Juhani Harjunharja

Kiitos Ari Kuoppa-aho kommentistasi ja kysymyksestäsi, johon en nyt osaa vastata. Asiaa täytyisi varmaan kysäistä "evankelistoiltamme", jotka ovat tuon tilaston tehneet. Voinen koettaa jäljittää asiaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset