juhaniharjunharja

Vesitetyt vanhukset!

KU:n verkkolehdessä sanottua:
"Kivistö muistuttaa Eläkeläiset ry:n vaatineen alusta alkaen henkilöstömitoituksen kirjoittamista lakiin hoitoa koskevan laatusuosituksen mukaisena.
– Nyt tiedetään, että se olisi ollut ainoa kestävä tapa saada vanhusten hoidon hyvän laadun edellyttämä, riittävä henkilökunta.
Kivistön mukaan vähintä mitä hallitus voi asian hyväksi tehdä, on kirjoittaa lakiin normi, joka varauduttiin antamaan asetuksella vuonna 2015."

Vaikka vanhuspalvelulaki nyt vesitettiinkin tavalla, joka ei kestä avointa ja kriittistä takastelua, kamppailua on syytä jatkaa ainakin Kivistön esittämällä tavalla. On poliittisestikin erikoisen hävettävää, että istuva hallituksemme vakuutti kaikelle kansalle tv-ruudunkin kautta, että asia hoidetaan varmasti loppuun ainakin asetuksella!

Naurettavuuden huipuksi ja huiputuksen pohjamudaksi tällaista kansalaisia hämäävää ja kansalaisten ymmärrystä aliarvioivaa politikointia  voi vain kutsua. Istuvan hallituksen luotto alkaa olla pian nollissa kansalaisten silmissä. 

Kyllä noiden EU-/ EMU-hupatusten kanssa askaroidaan vuorokaudet läpeensä ja kansallisvarantoammekin hukataan tuossa rytäkässä miten sattuu. Mutta kun pitäisi hoidella oman maan kansalaisten asioita, aika ei riitä ja tahtokin on hakusessa. Tehdään näennäislakeja muka kansalaisten hyväksi. Höpsishommaa koko tämä puuhailu!

Koppavan kokoomuksen aisankannattajaksi ryhtyminen vie oman tahdon ja ryhdin myös vasemmistolta!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän marjukkakaakkola kuva
Marjukka Kaakkola

Asiaa!

Kansalaisten pitäisi herätä nyt TEKEMÄÄN jotakin: www.suorademokratia.fi

Käyttäjän juhaniharjunharja kuva
Juhani Harjunharja

Kiitos kommentistasi Marjukka Kaakkola. Olen täsmälleen samaa mieltä. Parasta ryhtyä toimenpiteisiin. Itse tunnen vanhastaan tuon Kalevi Kivistön, joten aloitan itse hänen kauttaan, onhan hän eläkeläisjärjestön pj. Ja meitä eläkeläisiä alkaa olla jo sen verran, että päättäjien on parasta kuunnella meitäkin.

Käyttäjän marjukkakaakkola kuva
Marjukka Kaakkola

Hyvä!

Kirjoitin tästä juuri itsekin:
http://marjukkakaakkola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1...

Ja olen siis sairaanhoitaja ja työssäni näen miten karua hoitotyön arki on vanhuksille ja myös hoitajille. Olen todella pettynyt lain lopputulokseen ja lukemattomiin 'lupauksiin'.

Voisitko ajatella kannattavasi 'Vallan uusjako'.kansalaisaloitetta? Ja jos, niin jopa kertoa siitä eteenpäin?
(www.suorademokratia.fi)

Itse en nimittäin näe, että demokratiavajeeseen voisi enää vaikuttaa odottelemalla jälleen kerran seuraavia vaaleja, olen tähän ikään nähnyt riittävän monet. Nyt pitää tehdä muutos systeemiin ja siirtää valtaa enemmän kansalaisille!

Käyttäjän juhaniharjunharja kuva
Juhani Harjunharja

Kiitos jälleen kirjoituksestasi Marjukka.

Suora demokratia on tässä tilanteessa nopein mahdollisuus. Nyt vain tähän suoraan demokratiaan tarvitaan mukaan meidän yksilöiden lisäksi mm. eläkeläisjärjestöjä. Eivätkä ay-liikkeen järjestötkään olisi heikkoja kumppaneita. Sairaanhoitajat mukaan lukien.

Vallan uusjako-kansalaisaloite on varmasti ajattelun arvoinen asia. Kiitos linkistä- palaamme asiaan.

P.s. allekirjoitin aloitteen.

Käyttäjän marjukkakaakkola kuva
Marjukka Kaakkola

Hienoa ja kiitos! Minuun voi olla suoraankin yhteydessä: marjukka.kaakkola@gmail.com

Lisään vielä, että aloite ei ole missään suhteessa puoluepoliittinen, eivätkä sen alullelaittajat ole tärkeitä, mutta aloite on ja se toivottavasti yhdistäisi kansalaiset nykyisen 'hajoita ja hallitse'-politiikan sijasta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset