juhaniharjunharja

Kuka kaipaa katastrofeja?

Nyt kun tuo ilmastonmuutoshysteria alkaa vähitellen laantua, ollaan kaivamassa esiin muita maailmanlopun katastrofeja. Voisi miltei otaksua, että katastrofien summa on maailmassamme kuta kuinkin vakio. Tai ainakin niiden uutisointi ja niillä mässääminen.

Lapsuudestaan varmaan moni muistaa, miten jännää oli, kun joku osasi kertoa mitä karmeimman kummitusjutun tai jotain muuta hiustennostatushauskaa. Kauhulla mässääminen tuntuu tuovan eräänlaista viihtymisen mielekkyyttä muutoin niin tasapaksulta tuntuvaan arkiseen elämään. Mutta kun sitten omalle kohdalle sattuu todellisuuden ongelma, suurempi tai pienehkömpikin riittänee, se ei välttämättä tunnukaan silloin asialta, josta saisi kauhun nautinnon.

Luin jokin aika sitten eräänlaisen uutisen, miten Fukushiman 4-reaktori ja käytettyjen polttoainesauvojen säilöntäsäiliö tulevat pika puoliin tuhoutumaan, suorastaan räjähtämään silmille. Seurauksena ei ole sen vähäisempi kuin koko maapallon elämän tuhoutuminen. Ilmeisesti tuo povaus tulee täsmentymään tämän kuluvan maailmanlopun vuoden 2012 joulukuulle?

Mutta kun nyt sitten miettii, mitä kaikkea todellistakin katastrofia ihmiskunta on ehtinyt kokea vaikkapa vain 1900-luvulla, niin nuo Fukushima ja ilmastonmuutos saavat paremmin oikeat mittasuhteensa.

Ihmiskuntahan ehti tuona armon vuositana kokea kaksi kriisikapitalismin poikimaa maailmansotaakin, kahden atomipommin pudotuksen siviilien niskaan Hiroshimassa ja Nagasakissa (USA:n tuolloin syntyvän sotateollisen kompleksin voimannäytteet!) ja sen perään vuosikymmenten mittaiset ydinpommikokeet niin maassa, merellä kuin ilmassakin. Ja olihan tuo Zernobylkin jotain. Niin ja mitä ovatkaan olleet ne suuret nälänhädät mm. Afrikassa?  Näistä tosi katatsrofeista huolimatta ihmiskunnan västönkasvu on jatkanut täydentymistään.

Eli edelleenkin maailmanloppuja ennustetaan ahkerasti eri puolilla ja eri välineistöin ja eri syistä tulevaksi: ihminen on opetettu jotenkin rakastamaan katastrofejaan. Ilman niitä uutismaailmakin olisi ehkä tylsempi tai ei niin myyvä ja seksikäs, kuin mitä se nyt on kissankokoisin kauhumässäilyin kerrotuna. Tai pitäisikö sanoa, lohikäärmeen kokoisin kauhumässäilyin kerrottuna.

Tosin juuri nämä katatsrofijutut hukuttavat kohinaansa ja kuohuihinsa ihmiskunnan aidommat ja jatkuvimmat ongelmat, joihin olisi löydettävissä ratkaisuja. Mutta sehän saattaisi koskea erityisesti talousvallanpidon muutosta: kapitalismi <-> sosialismi-dynaamiikan tasapainovakion arvo saattaisi pian kohota demokraattisen sosialismin puolelle. Ja sehän se olisi se todellinen katatstrofi, jota pääoman dikatuurimme ei missään nimessä salli. Niinpä iloitkaamme ja riemuitkaamme kapitalismin markkinvoimien tarjoamasta tajunnantäytteestä ... mässäilkäämme siis fiktiivisemmillä kauhukuvilla.

Cool

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän juhaniharjunharja kuva
Juhani Harjunharja

Entäpä jos pimeys onkin tyhjä? Mihin sitten haamut ja kummitukset laitettaisiin?

Vaan miten käy tuon pimeän aineen?

http://www.avaruus.fi/

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Katastrofien summa on maailmassamme kuta kuinkin vakio. Tai ainakin niiden uutisointi ja niillä mässääminen."

Brittiläinen junttikoomikko Benny Hill kysäisi jo kauan sitten: "Miten asioita tapahtuukin koko ajan niin paljon että sanomalehdet saadaan aina täyteen?"

Käyttäjän juhaniharjunharja kuva
Juhani Harjunharja

Kiitos Tuomo Kokko kommentistasi.

Muistan tuon Bennyn, ja jos nyt katsotaan noiden tapahtuvien asioiden paljoutta, niin niitä tuntuu tapahtuvan jo niin paljon, että lehdetkään eivät ehdi niitä kaikkea kertomaan. Tämä nettikin alkaa olla ihan turvollaan "asioita" ... ;)

Ari Lotvonen

Minusta ainakin oli tajunnanräjäyttävä kokemus Sutherlandissa, kun omin silmin kaukoputken läpi näki Saturnuksen ja renkaat ihan selvästi.

En yhtään ihmettele, jos jotkut tekee sitä työkseen, aivan uskomattoman mukavaa hommaa.

Käyttäjän juhaniharjunharja kuva
Juhani Harjunharja

Kiitos Ari Lotvonen kommentistasi.

Näinhän se on, että kosmoksen kohteet kaukoputken läpi katsottuina saattavat "räjäyttää tajunnan". Vuosikymmeniä sitten kurkattuani ensimmäisen kerran kaukoputken lävitse myöskin Saturnusta, kokemukset olivat mieltä aidosti avartavia. Aina ne kaukoputkitutkielmat edelleenkin innostavat ja kohentavat mieltä arjen "mitättömyyksistä" asettaen samalla ihmisen paikan kosmoksessa lähemmäs niitä mittoja kuin sen tulisi ollakin.

Avaruus avartaa tajuntaa ...

Toimituksen poiminnat